Jees. Eli eipä tullu paljoa kirjailtua tänne ton muutaman kuukauden aikana mitä vietin Luxissa.
Oon siis nyt takas Suomessa taas, ja täällä aion pysyä nyt ainakin pari vuotta. Luxissa tapahtu jotain, tulin sieltä pois aikasemmin sen takia. Jotain pahaa. Ehkä jossain vaiheessa voin tännekkin siitä kertoa enemmän.

Täl hetkel istun omassa huoneessani, James istuu sohvalla dataamassa läppäril. Pitäis kai mennä kohta nuksumaan kun tuli luvattua herätä aikasin aamulla LEIPOMAAN. Joo, miettikää. Kirsi leipomassa. Saa taas nähä mitä siitäki tulee.

Luxemburgis oli kyl ihan siistiä, oli kiva tutustua uuteen maahan ja kulttuuriin. Kerkesin kuitenkin saada kovin monta uutta kaveria, uutta muistoa ja kokemusta. Kävin myös Pariisissa, Brysselissä, Amsterdamissa ja Trierissä. Ah, oli kivaa. On kiva näin jälkeenpäin miettiä, että voi lapsilleen joskus kertoa, kuinka tuli jo 18-vuotiaana asuttua eri maassa ja nähtyä ja tehtyä vaikka mitä.

Vaikka reissu loppukin ehkä huonoimmalla mahdollisella tavalla, on mulla silti YLEISESTI hyvä fiilis siitä. Oli mulla oikeasti ihan kivaa siellä kuitenkin. Mulla on tajuton ikävä muutamaa kaveria sieltä, varsinkin Karoa. <3 Ja sitä kaupunkia muutenkin on ikävä, siellä oli aina jotain menossa ja kaikki oli niin lähellä. Oli monta kaveria, joille pysty vaan soittamaan millon vaan, et lähetäänkö istuskelemaan johonkin keskustaan, ja sit 15min päästä oliki jo siel jossain niiden kanssa. Ehkä tää meinaa sitä et mun kannattais muuttaa johonkin Helsingin keskustaan (vaikka vieläkin mielessä siintää se ajatus et tulis ihan lopullisesti muutettua ulkomaille, Englantiin maybe?), jossa kaikki on lähellä ja on aina menoa ja vilskettä. Se on se mun juttu, sen tiedän.

Oon kyllä melkonen nörtti, oon ihan täpinöissä ku saan pian uuden koneen ja näytön (20" widescreeeen, on vaihtelua tähän 17" :E). Tilasin sen osissa, eli kokoan sen sitte ite himassa kun se saapuu :> Tietenkin James auttaa "ihan pikkasen". No, just sen verran kun tarvin.
Ostettiin Jamesin kans (okei, James osti) käsipainot. Tollaset mitä voi ite säätää, mis on noit tollasii eri painosia rautalevyjä. Se tietenki siis jättää ne tänne Suomeen ja käyttää niit tääl sillon ku on tääl, mut muuten ne on sit mun käytös. Salee ens kerral ku se tulee Suomeen nii oon kunnon SUPERWOMAN ja mul on isommat muskelit ku sil >:D Sil on kyl nörttipojaks suht isot hauikset, tai ne on oikeastaa kasvanu hurjasti täs 6kk aikana. :o Oonko outo, ku tykkään siitä et sil on lihaksia? Ei silleen liikaa, mut kuitenki on jotain. Tuntuu suht pinnalliselta toi ajatus :e Ehkä oon vaan jotenkin.. vanhanaikanen ja tyttömäinen, kun haluan miehen, voimakkaan sellasen joka pitää mut turvassa maailman pahalta.
Haluan silti myös ite nyt vähän harjottaa omia lihaksianiki kyllä, tuli varsinkin tajuttua se tossa joku aika sitten. Se oma heikkous, voimattomuus. Kun tajuaa, ettei pystykään tekemään mitään vastaan.

Ens kerralla. Ens kerralla mä oon vahva. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Nyt kuitenkin nukkumaan.

Suomalainen kuittaa.